Epäsäännölliset kuukautiset – koska mennä lääkäriin?

Vuokkoset jalat kylpyhuoneen lattialla.

Normaalin kuukautiskierron pituus on 24-35 vuorokautta, mutta on tavallista, että kierron pituus vaihtelee paljon, varsinkin nuorilla kuukautisten alkaessa. Joillakin epäsäännöllisyys jatkuu läpi elämän ja toisilla kierron pituuteen vaikuttavat esimerkiksi stressaavat elämäntilanteet.

Mikäli kierto on ollut jo pitkään säännöllinen ja kuukautiset jäävät yhtäkkiä pois, tulee tehdä raskaustesti, mikäli raskaus on mahdollinen. Muita syitä kuukautisten poisjääntiin voi olla nopea laihduttaminen, merkittävä ylipaino, syömishäiriöt tai jotkin gynekologiset sairaudet. Myös hormonaalinen ehkäisy vaikuttaa kuukautiskiertoon. Kannattaakin muistaa, että ehkäisyn aloittamisesta voi mennä useita kuukausia ennen kuin kierrot tasaantuvat.

Jos kuukautiset häiriintyvät stressaavan elämäntilanteen, kuten muuton, työpaikan vaihdon tai perhehuolien, vuoksi, voi niiden tasoittumista odotella pidemmänkin tovin. Mikäli syynä vuotohäiriölle voi olla yli- tai alipaino, voi kuukautiskierto palautua sopivilla ruoka- ja liikuntatavoilla. Mikäli painonmuutokset viittaavat syömishäiriöön, on tärkeää hakeutua ammattilaisen luo kartoittamaan tilannetta. Lääkärin puoleen kannattaa kääntyä myös, jos kuukautisten väliin jäämiselle ei tunnu olevan selkeää syytä, vuodot pitkittyvät tai tulee epämääräisiä välivuotoja.

Yleisimpiä syitä kuukautisten poisjääntiin voi olla kilpirauhasen vajaa -tai liikatoiminta, joka todetaan verikokeissa. Ultraäänitutkimuksen avulla gynekologi näkee, onko esimerkiksi munasarjoissa poikkeavuutta, joka voisi häiritä kuukautiskiertoja. Joskus epäsäännöllisiä kuukautisia hoidetaan hormonilääkityksellä, joka tasoittaa kierron ja toimii tarvittaessa myös raskauden ehkäisynä. Kaikista mieltä askarruttavista kysymyksistä kannattaa jutella oman terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa.

Jaa artikkeli:
Nuoria inspiroiva ja kannusta latausikoni